tiistai 26. elokuuta 2014

Kanavoijan viesti

Blogini ovat edelleen toistaiseksi tauolla. Tauon syy on pitkään jatkunut fyysinen väsymyskausi, toinen syy on, että työstän uutta ambient-levyä ja siihen menee jonkin verran aikaa ja energiaa.

Olen kuitenkin palaamassa kanavoinnin pariin, kunhan tilanne sen sallii.

"Kanavalta" on tullut viestiä, että blogit ovat jatkumassa edelleen, mutta tarkempaa tietoa ei ole tullut.

Rakkaudella / Palaamisiin,
Hariel

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ennusteita

- Perustulo tulee n. 2015-2017
- Ufohavainnot jatkuvat edelleen, mutta avaruusolennot tulevat myös uniinne 2015 alkaen (mikäli olette Sielun tasolla antaneet heille luvan)
- Talousjärjestelmä ei romahda, mutta sitä tullaan uudistamaan erityisesti vuoden 2020 aikoihin
- 2032 ei ole enää rahaa
- 2032 ei ole enää hallintoa
- Valaistuminen ja ylösnousemus tulevat yleiseen tietouteen 2020 mennessä
- 2032 80% ihmiskunnasta on valaistuneita

Kirjoitti All That Is

lauantai 4. tammikuuta 2014

Manifestointi vuodelle 2014

Tarkastelkaa mitä hyviä asioita elämässänne on.

Talvella on tarkoitus rauhoittua, käydä läpi aiemman vuoden tapahtumia ja valmistautua uusiin kokemuksiin tänä vuonna.

Manifestointi on kuin hengittämistä: pyytämistä ja vastaanottamista.

Kirjoitti All That Is

perjantai 3. tammikuuta 2014

Käytäntö ja henkisyyden opiskelu

Teidän tulisi ensisijaisesti opiskella sellaista kirjallisuutta (ja videoita), jotka hyödyttävät käytännön elämäänne.

Pyrkikää ensisijaisesti valaistumiseen, se on tärkeämpi saavutus kuin esim. materiaaliset toiveet.

Voitte tietenkin myös toteuttaa toiveitanne, mutta varokaa "maailmaan eksymistä".

Sisäinen rauha on tärkeämpi kuin ulkoinen materian taso.

Saavutettuanne valaistumisen keskittykää 1) valaistumisen ylläpitoon, 2) muihin toiveisiinne.

Kirjoitti All That Is

Lisää tietoa kanavoijasta

Hei, Hariel (kanavoija) tässä.

Lisäsin blogisivun oikeaan laitaan tekstilaatikon "Tarinani kanavoijana". Siellä kerron lyhyesti miten minusta tuli kanavoija.

torstai 2. tammikuuta 2014

Vuoden 2014 energiat

Vuoden 2014 energiat tulevat olemaan "ohuempia", vähemmän raskaita.

Energiaan liittyy luovuus ja inspiraatio.

2013 oli monelle parantumisen vuosi.

Ne, jotka oppivat parantamaan itsensä, osaavat myös auttaa muita parantumaan.

Kirjoitti All That Is

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kanavointi jatkuu

Hei, Hariel (kanavoija) tässä.

Jatkan / jatkamme blogia ensi vuoden 2014 alusta. Tervetuloa lukemaan. :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

"Cosmic newsletter"

"Cosmic newsletter" on tieto, joka tulee planeetallenne useiden eri kanavoijien kautta niin, että he eivät tiedä toistensa kanavoinneista.

Esimerkiksi ulottuvuudet, enkelit ja talousjärjestelmää koskevat ennusteet ovat olleet tällaisia viestejä.

Kirjoitti All That Is

lauantai 26. lokakuuta 2013

Korkeat tietoisuuden tasot ja valaistuminen

Korkeat tietoisuuden tasot ovat kyllä positiivisia ja tuntuvat hyvältä, mutta ne eivät ole valaistuminen, ellei kokija oivalla todellisuuden luonnetta ja todellista itseään.

Mieti, millainen tietoisuuden taso ja olemisen tila Sinulle riittää.

Valaistuminen ei ole jatkuva euforinen tila, ei myöskään "onnellinen" olotila tai flow-tila.

Kirjoitti All That Is

perjantai 25. lokakuuta 2013

Luominen Hengen tasolla

Tämä liittyy elokuvan The Secret opetuksiin.

Visualisoidessanne toiveenne LUOTTE sen Hengen tasolla.

Tapahtuma tulee tapahtumaan fyysisellä tasolla, kun on sen aika JA jos se on kaikkien osapuolten hyväksi.

Et voi luoda esimerkiksi pahaa toiselle ihmiselle.

Kirjoitti All That Is

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tauko

Moi, Hariel (kanavoija) tässä.

Blogi on tauolla sairastumiseni vuoksi. Jatkan kanavointia parannuttuani.

Blogissa on paljon vanhoja kirjoituksia, voitte lukea niitä odottaessanne uusia.

torstai 17. lokakuuta 2013

Neale Donald Walsch ja hänen tuotantonsa

Neale Donald Walsch sai "kanavoinnin lahjan" 1993. Hän aloitti julkaisemalla kirjan Keskusteluja Jumalan kanssa. Kirjasarjaa tehtiin yhteensä 10 teosta. Sen jälkeen hän on kirjoittanut lisää kanavoituja kirjoja, kuten Ystävyys Jumalan kanssa.

Voit seurata hänen päivityksiään Facebookissa. Hän valmistelee kirjaa "The Only Thing that Matters".

Myös Sinä voit saada kanavoinnin lahjan. Selväkuuloisuus edellyttää kuitenkin korkeaa henkistä kehitystasoa ja Sinun on silloin pysyttävä hyvässä värähtelyssä ja pidettävä mielesi meditatiivisena. "Älä kokeile", jos tunnet olosi epävarmaksi.

Kirjoitti All That Is

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kolme "tietoisuuden lakia"

1. Vedät puoleesi sellaisia energioita, joita tunteesi edustavat

2. Vedät puoleesi sellaisia tilanteita, joita energiasi edustavat

3. Luot sitä, minkä uskot olevan mahdollista

Kirjoitti All That Is

tiistai 15. lokakuuta 2013

Hieman maailman tilasta

Sotien ja konfliktien määrä on vähentynyt. Ihmiset alkavat ymmärtää, että heidän ei tarvitse osallistua johtajien luomiin konflikteihin, jotka ovat lähinnä "valtapeliä".

Kultaisen ajan yhteiskunta on suunnitteilla. Siihen liittyy jokaisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa lähes kaikkiin asioihin. Johtajia tarvitaan entistä vähemmän, lopulta teillä ei ole enää erillistä hallintoa. "You are your government".

Luokaa sosiaalisia verkostoja, ne ovat tarpeen siirtymän aikana.

Muistakaa, että tarkoituksenne on iloita ja rakastaa. Tehkää niitä asioita, joista pidätte.

Kirjoitti All That Is

maanantai 14. lokakuuta 2013

Uusi Aikakausi (21.12.2012-)

Uusi Aikakausi alkoi 21.12.2012. Olette siirtymän puolessavälissä. Ihmiskunta siirtyy kollektiivisesta pimeydestä kohti Kultaista aikaa. Kultainen aika alkaa 2032.

Ollaksenne mukana siirtymässä, kuunnelkaa Sielunne ääntä.

Mietiskelkää ja kohottakaa tietoisuuden tasoanne. Suunnitelkaa vähemmän ja manifestoikaa (visualisoiden yms.) enemmän.

Runsaus on syntymäoikeutenne. Vaikka rahajärjestelmässä on jonkin verran epäkohtia, tarvitsette rahaa edelleen ilmaistaksenne Sielunne elämäntarkoitusta.

Kirjoitti All That Is

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Valaistumisen pelko

Valaistumisen pelko on suurin valaistumisen este.

Valaistunut oivaltaa olemassaolon totuuden. Totuus saattaa pelottaa, ihmiset saattavat haluta pitää kiinni harhakuvistaan ja todellisuuskäsitteestään.

Totuus on aina parempi kuin harhakuvat. Valaistuminen on aina parempi kuin egopohjainen tietoisuuden tila.

Kirjoitti All That Is

lauantai 12. lokakuuta 2013

Valaistuminen ja ihmissuhteet

Valaistuneet useimmiten luopuvat egopeleistä. Jotkut pelaavat niitä "leikillään", mutta suurin osa valaistuneista "ovat sitä mitä he ovat".

Valaistuneet luovat korkeamman tason ihmissuhteita, jotka perustuvat ehdottomalle rakkaudelle ja hyväksymiselle. Suhteiden tarkoitus on itse suhde, ei esimerkiksi pakeneminen yksinäisyydestä.

Toinen valaistuneisiin liittyvä asia on, että he ymmärtävät luovansa itse henkisen tilansa. Siksi he viihtyvät paremmin yksin, kuin ihmiset yleensä.

Kirjoitti All That Is

perjantai 11. lokakuuta 2013

Masennus ja parantuminen

Masennus on melko yleistä nykyisin johtuen siitä, että kulttuurissanne ei opeteta henkisiä asioita ja tekniikoita (kristinuskoa lukuunottamatta). Toinen syy on pitkä ja pimeä syksy, kolmas on kulttuurinne sisäiset suorittamisodotukset ja -paineet.

Masentuneena tulisi kirjoittaa lista niistä asioista mitä rakastaa, niistä mitä haluaa ja niistä, mistä on kiitollinen.

Lepoa tarvitsee lisätä, jos niin ei ole jo tehty. Vähintään 1-2 kertaa viikossa tulisi käydä luonnossa, joko kuntoa kohottavasti tai jos voimat eivät riitä, niin rauhallisemmin.

Lääkkeet voivat hieman kohottaa ja "sysätä liikkeelle", mutta parantuakseen tarvitsee työstää asioita henkisesti.

Kirjoitti All That Is

torstai 10. lokakuuta 2013

Kristinusko ja Raamattu

Raamattu sisältää "Jumalan sanaa", mutta osa Raamatun kirjoista on ihmisten kirjoittamia.

Raamattu on 2000 vuotta vanhaa tietoa. Olen kyllä viestinyt ihmisille koko ajan Raamatun ajan jälkeen, mutta harvat ovat muodostaneet "suoran yhteyden", koska he ovat uskoneet, että olen jossakin tavoittamattomissa.

Olen kaikkialla, aina läsnä jossakin muodossa.

Kirjoitti All That Is

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Uudistuminen (talven aika)

Talvella on tarkoitus rauhoittua ja päästää irti aiemmasta vuodesta.

Silloin luot uusia suunnitelmia tulevalle vuodelle tai pidemmäksi aikaa.

Talvelle kannattaa manifestoida vähemmän asioita kuin muille vuodenajoille.

Kirjoitti All That Is